MASKIEN PUUTE on viranomaisten arvostelemista kriisitilanteessa. Asiasta saavat lausua vain asiantuntijat, jotka eivät panikoi. Ilmastonmuutoksesta pitäisi kaikkien panikoida, vaikka eivät tietäisi asiasta mitään.

PÄÄTTÖMIIN PUHEISIIN palataan ja jälkipyykissä on pesemistä. Talouden tervehdyttämisessä eivät maskit auta. Ei voi sanoa, että rahaa riittää, kun se ei riitä.

THL SAATTOI SUMUTTAA kansaa sanomalla, ettei maskeja kannata käyttää. Ei tietenkään kannattanut, kun THL:ssä ja sosiaali- ja terveysministeriössä tiedettiin, ettei käytettävissä ollut maskeja. Nyt jokaisen pitäisi repiä paidanhelmasta pärskesuoja!

USKALTAVATKO TALOUSVIISAAT kertoa, mikä meitä odottaa koronakuurin jälkeen. Teollisuus- ja palvelutuotanto on romahtanut ja kotitalouksien kulutus on pudonnut. Myös energian ja raaka-aineiden käyttö on vähentynyt.

YRITYSTEN KASSAVIRRAT ovat kuihtuneet ja maksuvalmiudet heikentyneet. Kun toipuminen alkaa, yrityksillä ei ole varaa maksaa raaka-aineista, alihankinnoista, vuokrista ja palkoista samaa hintaa kuin ennen kriisiä. Lisäksi yritysten on myytävä tuotteitaan aikaisempaa halvemmalla, jotta köyhtyneillä kuluttajilla olisi niihin varaa.

DEFLAATIO eli hintojen lasku on tosiasia. Deflaatiossa rahan arvo nousee ja hinnat laskevat. Ainoastaan velat säilyttävät entisen arvonsa. Rahan puute nostaa velan hintaa eli korkoa, mikä näkyy jo rahamarkkinoilla inflaation kiihtymisenä.

MITEN VELAT maksetaan takaisin laskevilla tuloilla ja nousevilla koroilla. Kriisin aikana monen yrityksen velat ovat myös lisääntyneet. Laskujen ja lainojen maksuaikoja ja sakkokorkoja on pidennettävä sekä velkajärjestelyjä on helpotettava. Silti edessä on sekä yritysten että velkarahalla sijoittaneiden kotitalouksien konkursseja. Asuntohintojen laskua tuskin voidaan välttää.

Suomessa on jo 400 000 henkilöä, joilla on rekisteröityjä maksuhäiriöitä. Tämä joukko tulee kasvamaan.

KOTITALOUKSIEN TULOJEN ja yritysten tulosten laskiessa, valtion ja kuntien verokertymät alenevat, mikä lisää julkista velanottoa miljardeilla euroilla.

POLIITTISENA ONGELMANA on kriisin jälkihoito. Se ei onnistu veroja korottamalla, kun yleinen veronmaksukyky on muutenkin jo alentunut.

PUNAVIHREÄ VASEMMISTOHALLITUS on samassa jamassa, kuin keskustan pääministeri Esko Aho 1990-luvun lamassa. Aho joutui perumaan ylimitoitetut vaalilupauksensa Suomen pelastamiseksi.

LÄÄKKEEKSI ON MÄÄRÄTTÄVÄ rakenteellisia muutoksia työmarkkinoille (lomautusten ja irtisanomissuojan helpottamista, paikallisen sopimisen lisäämistä, työehtosopimusten yleissitovuuden löysentämistä, kuten on tehty koronakriisissä), yritysten sääntelyn vähentämistä (toimintaa on voitava muuttaa nopeasti, kuten on tehty koronakriisissä), työttömyysturvan vastikkeellisuuden lisäämistä (työn vastaanottopakkoa, karenssiaikojen pidentämistä, koulutukseen osallistumista) ja sosiaalietuuksien uudistamista (tarveharkinnan lisäämistä, omavastuun lisäämistä, asumistuen alentamista).

ETÄTYÖNTEKOA on helpotettava (toimivilla etäyhteyksillä, kotitoimistojen ergonomiaa parantamalla, perheen ja työn yhteensovittamisella, työhuonevähennystä korottamalla), naisten työhön osallistumista lisäämällä (lastenhoidon helpottamisella) ja tukemalla työn perässä muuttamista.

KORONAN JÄLKITAUTI ei ole ummetus, vaan pitkäkestoinen veriripuli, joka kuluttaa voimia ja väsyttää pitkään.

Pandemia ei ole kenenkään syytä, siksi kriisin lasku lankeaa täysin syyttömien maksettavaksi.

ON HARHAA uskotella äänestäjille, että kriisistä palataan samoihin olosuhteisiin, joista kriisiin jouduttiin. Kun poliittinen voima ei ole tähän mennessä riittänyt menojen karsintaan, kauhea tauti tekee likaisen työn (sen, johon poliitikot eivät ole uskaltaneet tarttua äänestäjien pelossa).

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *